Kankaan Palvelu Oy
31.10.2023

Muistojen marraskuu Piippurannan Klubilla

Kertomukset ja laulut yhdistävät Muistojen marraskuu -tapaamisissa

Marraskuu tuo tullessaan ikäihmisille suunnatut Muistojen marraskuu -ryhmätapaamiset. Muistelu- ja keskusteluhetket tarjoavat osallistujille mahdollisuuden jakaa muistoja yhdessä ja nauttia lauluista, jotka syntyvät siinä hetkessä omista tai toisten muistoista.

– Tuo omat valokuvasi ja muistoesineesi ryhmään mukaan, vinkkaa trubaduuri Aaro Vuotila, joka johdattaa keskustelua ja rakentaa muistoista uusia lauluja. Vuotila on näyttelijä ja lauluntekijä, jonka Laululahja-konsertit ovat tuoneet iloa Virtapiireissä ja Seniorisettiä, soppaa ja vinkkauksia -tapahtumissa eri puolilla Jyväskylää. Muistojen marraskuu -ryhmiä on kaksi. Molempiin ryhmiin mahtuu enintään 12 henkilöä ja ne kokoontuvat kuukauden aikana neljä kertaa.

Tilaisuudet ovat osa valtakunnallista etsivän kulttuurisen vanhustyön IKO2-hanketta, jonka tarkoituksena on saattaa kulttuurin ja taiteen äärelle uusia asiakasryhmiä ja poistaa osallistumisen esteitä. Jyväskylän lisäksi hankkeessa ovat mukana Espoo, Rovaniemi, Seinäjoki, Kuopio ja Oulu. Jyväskylässä hankeen kautta järjestetään mm. asuinalueilla yhteisöllisiä tapahtumia, jotka on suunnattu kaiken ikäisille asukkaille.

Ryhmätapaamiset järjestetään yhteistyössä Teatterikoneen ja Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden ja  osallisuuspalveluiden kanssa.

Ryhmätapaamisten aikataulut ja ilmoittautumiset:

Muistojen marraskuu Piippurannan Klubilla, Paperitehtaankatu 1

Ilmoittautumiset ryhmään (max 12 henkeä): malanja.mieskonen(at)jyvaskyla.fi, heli.silvennoinen(at)jyvaskyla.fi tai p. 050 476 1961

Ti 7.11. klo 14–15

Ti 14.11. klo 14–15

Ti 21.11. klo 14–15

Ti 28.11. klo 14–15

Muistojen marraskuu Kulttuuritalo Villa Ranassa, Seminaarikatu 13

Ilmoittautumiset ryhmään (max 12 henkeä): aaro(at)teatterikone.fi

Ke 8.11. klo 10–11

Ke 15.11. klo 10–11

Ke 22.11. klo 10–11

Ke 29.11. klo 10–11