Kankaan Palvelu Oy
18.05.2020

Kankaan Palvelu Oy:n uusi toimitusjohtaja on Maarit Pohjola

Rakennusinsinööri Maarit Pohjola on aloittanut osa-aikaisessa Kankaan Palvelu Oy:n toimitusjohtajan tehtävässä. Maarit on aiemmin työskennellyt suunnittelu- ja projektinjohtotehtävissä alan konsulttitoimistoissa vuodesta 2008 alkaen. Maaritilla on lisäksi oma suunnittelutoimisto Suunnittelu Heijastus Oy, jossa hän jatkaa työskentelyä Kankaan Palvelu Oy:n toimitusjohtajan tehtävien lisäksi.

- Olen ottanut tehtävän vastaan ylpeänä ja erittäin motivoituneena. Tavoitteenani on jatkaa Kankaan Palvelu Oy:n toiminnan kehittämistä yhtiön strategian mukaisesti. Haluan varmistaa laadukkaan ja kustannustehokkaan toiminnan sekä taata alueen asukkaille ja toimijoille helpon arjen, kommentoi Maarit Pohjola.

Aiemmin Kankaan Palvelu Oy:n toimitusjohtajana on toiminut Katriina Silvan (31.12.2019 saakka) ja hän jatkaa yhtiössä hallituksen jäsenenä.

Toimitusjohtajan tehtävään haki yhteensä 15 henkilöä. Toimitusjohtajan valinnassa painottuivat rakennusalan ja yritystoiminnan tietämys sekä positiivisuutta ja yhteistyötä korostava johtamistyyli.

Lisätiedot:

Maarit Pohjola, toimitusjohtaja, Kankaan Palvelu Oy
p. 040 124 1732, maarit@kankaanpalvelu.fi


Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, Kankaan projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki
p. 046  920 0971, kaisa.hirvaskoski-leinonen@jyvaskyla.fi

 

Kankaan Palvelu Oy tuottaa alueen asukkaille, työntekijöille ja kiinteistönomistajille yhteisiä palveluita. Kankaan Palvelu Oy rakentaa ja ylläpitää alueen yhteispihoja, jätehuoltoa, alueportaalia sekä prosenttikulttuuria. Yhtiön perustajaosakkaina ovat Jyväskylän kaupunki, YIT ja Skanska. Kaikki alueen kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt liittyvät Kankaan Palvelu Oy:n osakkaiksi. Lisätietoa: kangasverkko.fi